Ylen toimittaja ja kuvaaja kävivät eilen tekemässä haastattelua puolueemme puheenjohtajan valinnasta. Alun perin en suostunut haastatteluun, koska en halua ottaa julkisesti niin vahvasti kantaa kahden suosikkini välillä varsinkaan, kun eri näkökulmia punnitessa vaaka vuoroin painuu toiselle puolelle. Toimittaja oli kuitenkin sinnikäs ja soitti vielä kieltäytymiseni jälkeen, että josko kuitenkin voisin jotenkin analysoida tilannetta. Siihen suostuin.
Koska lähetyksiin ei tule kuin joitain sekunteja puheistani, ajattelin avata ajatuksiani toimittajan tekemien kysymysten pohjalta tätä kautta.
Haluan tässä kirjoituksessa tuoda esiin pohdintoja, joita ehkä moni muukin vielä käy läpi ennen lopullista päätöstään, mikä saattaa vahvistua vasta kokouspaikalla puheita kuunnellessa. Poimin tässä muutamia toimittajan esittämistä kysymyksistä.
Meillä on hyvät ehdokkaat puheenjohtajakisassa ja yhtään väheksymättä muita ehdolla olevia voin kertoa, että omat suosikkini ovat Sakari Puisto ja Riikka Purra. Käsillä on positiivinen ongelma, mutta ongelma kuitenkin, koska vain yhden voi valita puheenjohtajaksi.
Tilanne on oman valintani suhteen vaikea, sillä kokemukset ja yhteistyö molempien kanssa on ollut erittäin hyvää. Riikan kanssa kirjoitimme puolueen ensimmäisen Media- ja kulttuuripoliittisen ohjelman ja Sakarin kanssa olemme myös vaihtaneet ajatuksia mm. kulttuuri- ja koulutuspolitiikasta. Sakari osoitti myös käytännössä arvostuksensa kentällä olevaa asiantuntemusta kohtaan suositellessaan minua Suomen Kulttuurirahaston järjestämään ”Kulttuurinpuolustuskurssi”-viikonloppuun Perussuomalaisten edustajaksi. Sinne osallistuin ilomielin, kun oman alani teemoja pääsin käsittelemään. Näin hän toimisi varmasti vastaavissa tilanteissa ja pyrkisi laittamaan asiantuntijatehtäviin muitakin kuin kansanedustajia. Näin uskon myös Riikan tekevän ja se näkyi esimerkkinä yhteistyössä tehdyn ohjelman myötä.
Hyvän johtajan tuntee siitä, että hän pystyy jakamaan vastuuta ja osaa laittaa sopivat henkilöt oikeisiin paikkoihin. Epämotivoiva ja usein pelolla hallitseva johtaja haluaa pitää kaiken vaikutusvallan itsellään ja määrätä jokaisen pilkun paikan luottamatta toisten osaamiseen. Vastuu kehittää, kasvattaa ja sitouttaa toimintaan.
Kummankin tausta poliittisina suunnittelijoina tarkoittaa, että puolueen ohjelmat ja asiaosaaminen ovat hallussa poikkeuksellisen hyvin. Toinen on ollut 1. varapuheenjohtajan roolissa paljon esillä ja toinen ei ole julkisuudessa niin tunnettu, mutta muista puoluejohtajista selvästi poikkeavalla taustallaan mielenkiintoinen ja osaava.
Riikka on vakuuttavasti ja varmaotteisesti esiintynyt julkisuudessa ja hänet tunnetaan niin puolueessa kuin ”suuren yleisön” keskuudessa. Siksi Riikan kohdalla todennäköisesti tiedämme mitä saamme, mikäli hänet valitaan puheenjohtajaksi jo annettujen vahvojen näyttöjen perusteella. Häneen voi varmasti luottaa ja hän olisi asiaosaamisen lisäksi myös raikkaan edustava keulakuva. Hän on sanavalmis, älykäs, aktiivinen ja lahjomaton. Johdonmukaisuus ja oikeudenmukaisuus lienevät myös hänen vahvuuksiaan.
Sakari ei ole näkynyt kansanedustajana yhtä vahvasti, mutta kyvykkyydestä se ei ainakaan ole kiinni. Hänen osaamisellaan ja rakentavan rauhallisella esiintymisellään soisi medianäkyvyyttä tulevan paljon lisää. Sakarilla on vaikuttava tohtorin tutkinto huippuyliopisto Cambridgesta ja hän on työskennellyt kansainvälisissä yrityskuvioissa mikä toisi lisää näkemystä yrityspuolen asioihin ja sopivan kansainvälisen tuulahduksen keskusteluihin. Talouspolitiikka kuuluu hänen vahvuusalueisiinsa ja sitä puolueen olisikin hyvä ottaa enemmän esille. Sakariin ei kohdistu Riikan tavoin ennakkoasenteita ja hän voisi päästä kansalaisten silmissä ”puhtaammalta pöydältä” luomaan profiiliaan puheenjohtajana ja saamaan uusia kannattajia puolueelle. Hän voisi olla positiivinen yllättäjä, mutta toisaalta näyttöä Riikan tavoin puheenjohtajaksi sopivuuden arvioimiseen ei samalla tavoin ole. Ei tosin ollut myöskään Jussi Halla-ahon kohdalla ja hän onnistui tehtävässä erinomaisesti.
Puolueemme puheenjohtajan tehtävä on haastava, ei pelkästään meihin kohdistuvan paineen ja puolueen repimisyritysten ja dissauksen takia vaan myös syystä, että jäsenistömme ja kannattajakuntamme on hyvin laaja ja tulee monesta ryhmästä. Meidän täytyy pystyä jatkossakin ajamaan ja vielä selkeyttämään niitä asioita, joiden takia meitä äänestetään. Perussuomalaisten puheenjohtajan on kyettävä niin julkisuudessa kuin puoluetta kehittäessään vetää valittua linjaa rohkeasti eteenpäin, vaikka kaikki muut olisivat vastaan. Yhteistyötä täytyy tehdä, muttei Keskustan tavoin kumarrella ja pyllistellä milloin kenellekin. Sloganien heittelijää ei vakavasti otettava asiapuolue tarvitse johtamaan. Räväkkyyttä ja rempseyttä ei silti pidä unohtaa eikä liikaa siistiä puheita ulkoa opetelluiksi liibadaabalätinöiksi. Se on puuduttavaa ja moneen kertaan kuultua. We want and need more. Puheenjohtajan täytyy olla ihmisiä lähellä ja vastata kentän kutsuihin ympäri Suomen. Puheenjohtaja ei saa unohtaa sitä, että olemme kansanliike ja kansan tuntoja täytyy kuunnella.
Olemme hyvällä tiellä, jota Jussi Halla-aho lähti hyvin vaikeassa tilanteessa luomaan. Vuosista 2015-2017, jolloin pakka oli mennyt aivan sekaisin eikä linjasta enää ottanut perussuomalainenkaan (Sinisiä ei nyt lasketa) selvää, on hyvä ottaa opiksi. Vaikka edessämme olisi hallitusvastuu tulevien eduskuntavaalien jälkeen, ei voida antaa periksi meille keskeisimmissä ja tärkeimmissä asioissa, vaikka kompromisseja on myös tehtävä. Uuden puheenjohtajan pitää tehdä selväksi potentiaalisille, mutta vielä epävarmoille kannattajille, ettemme ole ”yhden asian” liike emmekä vihaa erilaisuutta. (Hullu ajatus ylipäätään puolueen kohdalla, johon mahtuu koko kansan kirjo erilaisuutta.)
Tämä tulee sillä, että meillä on tarjota selkeitä vaihtoehtoja ja kehittämisajatuksia muidenkin teemojen osalta niin taloudesta, työllisyystoimista, koulutus- ja ympäristöpolitiikasta jne. Meiltä pitää tulla uusia avauksia ja näkökulmia ja vaikka asioita pitää politiikassa toistaa, niin rajansa kaikella. Uusin ilmaisuin ja tulokulmin saman asian kertominen on paljon tehokkaampaa ja herättää uutta kiinnostusta tuttuunkin aiheeseen.
Perussuomalaiset tekee asiapolitiikkaa eikä sukupuolipolitiikkaa. Minulle on aivan sama johtaako meitä mies vai nainen. Pätevä on pätevä setänä tai tätinä. Toisin kuin joillain puolueilla, sukupuoliasiat eivät pyöri mielessämme 24/7 eikä nais-mies-henkilö-oletettu-mitäkukakinkokeeolevansa liity meillä siihen miten yhteiskunnan kannalta tärkeimpiä asioita ajetaan eteenpäin. Se ei ole sukupuolikysymys. Nykyisten hallituspuolueiden johtohenkilöt ovat valitettavasti nakertaneet uskoa niin paljon, että joidenkin silmissä se liittyy sukupuoleen, vaikka kyse on oikeasti osaamisen ja kykyjen puutteesta niin vaativiin tehtäviin missä moni heistä nyt on.
Meidän asiamme koskevat niin miehiä kuin naisia. Niiden pitää olla syy kannattaa ja äänestää meitä, eikä se johtaako puoluetta mies vai nainen. (Ei Vihreätkään ole miesjohtajiensa aikana erityisemmin miehistyneet.) Jos meillä on ongelmana naiskannattajien selvästi pienempi joukko, pitää teemojamme avata lisää ja mahdollisesti ottaa rinnalle myös jotakin ”pehmeämmin” puhuttelevaa ja siihen suosittelisin ilman muuta kulttuuripolitiikan nostamista vahvemmin esille. Meillä olisi mahdollisuus profiloitua uudelleen kulttuuripolitiikan suhteen ja lähteä ainoana suurena puolueena (tai ylipäätään ainoana puolueena) oikeasti tekemään jotain kulttuurialan menestysmahdollisuuksien edistämiseksi varsinkin tämän tapahtuma- ja kulttuurialan kuritusvuoden jälkeen. Siinä on valtava, merkittävä ja moneen yhteiskunnan alueeseen ja kaikkiin ikäluokkiin nyt ja tulevaisuudessa positiivisesti vaikuttava aihe.
Jos rakastamme kansaamme, kulttuuriamme ja olemme maastamme ylpeitä, meidän TÄYTYY tehdä uskottavaa kulttuuripolitiikkaa. Avaan tätä erillisessä kirjoituksessa myöhemmin.
Vaikka toimittaja kysyi sukupuoliasioista ja että media on selvästi kiinnostunut siitä, että on nainen tarjolla, en vastannut sen enempää kuin että kyvykkäät ihmiset luonnollisesti asettuvat ehdolle myös johtotehtäviin.
Toimittaja tenttasi myös useaan otteeseen, mitä ajattelen, kun Riikka Purra ei vaikuttanut kovin innokkaalta puheenjohtajakisaan lähtemisestä ja tekee sen lähinnä velvollisuudesta. Mielestäni on hyvä olla rehellinen ja velvollisuudentunne kertoo myös välittämisestä ja eräänlaisesta rakkaudesta puolueen toimijoita ja koko liikettä kohtaan. Ihmisellä on silloin ymmärrys, että jos häntä tarvitaan juuri tässä vaiheessa viemään asioita eteenpäin, niin silloin hän lähtee tekemään oman osansa ja tarjoaa itsensä vaihtoehdoksi puheenjohtajien ketjuun.
Toimittaja kysyi paljon muutakin, mutta tässä lienee asiaa riittämiin tällä erää.
Se mitä moni varmasti odottaa, olisi puheenjohtajatentit kaikille ehdolla oleville. Vaikka itse tulen tekemään valintani Sakarin ja Riikan välillä, pitää myös Ossi Tiihosella ja mahdollisesti muilla ehdolle lähtevillä olla mahdollisuus tasapuolisesti kertoa ajatuksiaan yhteisissä tenteissä kuten vuonna 2017.
Eliitistä ei voi meidän puolueessamme enää puhua. Eliitti jätettiin Jyväskylään 2017. Mitään ”eliittiä” ei ole yhtään missään. ME KAIKKI olemme samaa joukkuetta ja jokaisella on oma roolinsa siinä. Joku on johtaja, joku valtuutettu, joku jakaa PS-lehtiä, joku pystyttää telttoja ja keittää kahvia (joku voi tehdä niitä kaikkia), joku on aktiivinen blogisti tai vloggari.
Jokainen on tärkeä liikkeemme tulevaisuuden kannalta ja sen tietää niin nykyinen kuin tulevakin puoluejohto.
Kuka on se oikea? Mitä puolue juuri nyt tarvitsee? Valinta ei tule olemaan helppo. Joku asia sen kuitenkin ratkaisee kun h-hetki koittaa. Seinäjoki, here we come.
14.8.2021 tulee olemaan merkittävä ja historiallinen päivä puolueelle, mutta minulle merkityksellisintä tuossa päivässä on se, että tyttäreni täyttää silloin 10 vuotta.
