Monthly Archives: maaliskuu 2017

Taiteen voima ja potentiaali

Taide ja kulttuuri ovat minulle tärkeimpiä teemoja vaaleista toiseen. Taiteilija kun olen itsekin, tiedän työni kautta, minkälainen voima ja vaikutus erilaisilla taidemuodoilla on niin ihmisten hyvinvointiin kuin myös potentiaalisena vientivalttina maassamme ja myös kunnassamme. Sauvo on tunnettu upeista taitelijoista esimerkiksi musiikin, kuvataiteen, näyttämötaiteen ja kädentaitojen aloilla. Osaajia on pienessä kunnassamme todella paljon ja Sauvon brändiä… Lue lisää »

Mitä olen tehnyt Sauvon hyväksi

Sauvohan ei ole ollut minulle mitenkään tuttu kunta, ennen tänne muuttoani 2008. Oli minulla tosin yksi kirjekaveri joskus 10-vuotiaana, joka asui Sauvossa, joten siinä mielessä Sauvo on ainakin kirjekuoreen tullut jonkun kerran kirjoitettua. Silloin piikkiöläisenä en osannut hahmottaa, että Sauvo olikin melko lähellä. No nyt asun täällä Pohjanmaalta Varsinais-Suomeen raahatun aviomieheni ja sauvolaisena syntyneen lapseni… Lue lisää »

Sauvon alakoulurakennus nykyaikaan

Koulutuslautakunnan puheenjohtajana olen saanut osaltani vaikuttaa siihen, että Sauvoon saatiin vihdoinkin asianmukaiset tilat esikoululaisille, 1. ja 2. luokan oppilaille sekä erityisopetukseen. Tilat ovat osoittautuneet erinomaisiksi ja ”Lastentaloksi” nimetyn rakennuksen käyttäjät ovat tyytyväisiä. Rakennusprosessin ratkaisu oli myös hyvä ja Teijo-Talojen tehtaalla rakennetut tilat saatiin sujuvasti ja nopeasti valmiiksi. Paikallaan rakentaminen olisi vienyt paljon kauemmin ja mielestäni… Lue lisää »